Pyhäinpäivä on jäänyt taakse. Thaimaassa, maailman buddhalaisimmassa maassa, pyhäinpäivä ei näy juuri mitenkään, se ei nouse uutiskynnyksen yli, kaupat eivät ole kiinni, eikä hautausmailla vierailla. Täällä pyhäinpäivän tunnistaa lähinnä ulkomaalaisten lasten Halloween villityksestä: pyhäinpäivän aattona lapset amerikkalaiseen tapaan pukeutuvat mitä hirvittävimpiin Halloween- asuihin ja kiertävät ovelta ovelle kerjäämässä karamelliä. Meidänkin lapset riemuitsivat kerättyään naapurien ovilta puolikkaan muovikassillisen erilaisia herkkuja. Itse pyhäinpäivä taisi jäädä vähän hämäräksi käsitteeksi.
Joskus kuullun väittämän mukaan länsimainen protestanttinen kulttuuri ei oikein näytä tunnustavan (tai tunnistavan) pyhiä. Se on antanut arvaamattoman suuren kontribuution kulttuuriin riisumalla vääristynyttä hengellistä valtaa ja luomalla todellista tasa-arvoa yhteisön sisällä. Samalla se on kuitenkin etäännyttänyt meitä koko pyhän käsitteestä, ja vähitellen myös kilvoittelun pyhyydestä. Ihmisen uskonnollisen luonteen vuoksi meillä näyttää kuitenkin olevan tarve pitää jotain pyhänä. Nykyisellään on nähtävissä tämänpuoleisten, lähinnä materiaalisten arvojen korostuminen; todellisina pyhinä pidetään ihmisiä, jotka ovat onnistuneet luomaan mittavan omaisuuden. Heistä tehdään neuvonantajia tärkeissä kysymyksissä.
Jos olen ymmärtänyt oikein (sekin mahdollisuus nimittäin on, että en ole ymmärtänyt oikein) on ilmiö analoginen thaimaalaisessakin yhteiskunnassa. On hämmentävää lukea thaimaalaisista sanomalehdistä erilaisia kertomuksia elämässään menestyneistä ja onnistuneista ihmisistä. Ne ovat melkoisen tämänpuoleisia, kertomuksia suuresta menestyksestä. Ne erottaa länsimaisista versioista lähinnä vain sen vuoksi, että yleensä vakavaraisimmat muistavat kertoa meditaation tai dhamman, buddhalaisen opin suuresta merkityksestä siunauksessa.
Alkuperäistä pyhäinpäivää on ikävä. Pyhäinpäivää alettiin viettämään kristittyjen marttyyrien muistamiseksi. Pyhät marttyyrit viittasivat Pyhään. Pyhäinpäivä on tärkeä, koska on jotain aivan muuta kuin kaikki se, mitä me puuhaamme. Jos me kadotamme Pyhän, kadotamme kaiken muunkin.
Pyhäinpäivänä luin vielä kahta kotimaista hengellistä lehteä, toinen valtakunnallinen, toinen erään suuren seurakuntayhtymän lehti. Pyhäinpäivä on molemmissa esillä, mutta lähinnä yleisenä surupäivänä, kuoleman edessä hiljentymisenä ja hautausmaalla käymisenä. Pyhistä ei ole mainintaakaan. Pyhäinpäivä on katoamassa myös luterilaisessa kulttuurissa.
Jari Laulainen
tiistai 4. marraskuuta 2008
tiistai 14. lokakuuta 2008
Hanki uusi elämä makaamalla arkussa
Prommaneen temppeli Nakhon Nayokissa on tämän hetken trendikkäin matkakohde thaimaalaisille. Temppelissä voi nimittäin päästä kokemaan "hengellisen kuoleman", jonka avulla vapautuu pahasta karmasta ja epäonnesta sekä saa sen mitä elämässään kaipaa (yleensä terveyttä, rahaa ja sen sellaista elämässä käyttökelpoista). "Kaikki, jotka ovat tulleet tänne, rukoilleet täällä ja esittäneet toivomuksensa, ovat saaneet sen, mitä rukoilivat" kertoo itsevarmasti temppelin munkki Charuay Thanavaro.
Temppelin markkinoimassa palvelussa "hengellisessä kuolemassa" temppeliin saapuvat ohjataan ensiksi rukoilemaan ja laulamaan noin puoleksitoista tunniksi, minkä jälkeen he asettuvat lyhyeksi aikaa makaamaan temppeliin tuotuihin avoimiin ruumisarkkuihin. Arkuissa vierailijat voivat rukoilla ja esittää hartaimman toivomuksensa. Tämän jälkeen munkit vetävät symbolisesti valkoisen kankaan arkkujen yli, joka munkkien mukaan imee pahan karman pois arkuissa makaavista. Näin temppelin vierailija kokee "hengellisen kuoleman" ja syntyy uuteen, parempaan ja onnellisempaan elämään. Mutta toimenpide on myös vaarallinen. Saattajia varoitetaan seisomasta lähellä arkkua kun paha karma karkoitetaan.
Juuri arkussa makaaminen takaa varman tuloksen. "Jos temppeliin tulijat osallistuvat vain rukouksiin ja lauluihin, he saavat ehkä vain 80-90% tuloksen toiveelleen, mutta jos he myös makaavat arkussa, ovat tulokset 100% varmat", kertoo opastaja. Kaupan päälle saa myös vähän maallisempaa onnea, arkun päässä on henkilölle summassa valittu kolminumeroinen luku, jota saa vapaasti käyttää onnenlukunaan kaikissa tulevissa arvonnoissa.
Ja tästä kaikesta pääsee osalliseksi melko edullisesti, koko palvelu maksaa noin 180 bahtia eli vajaat neljä euroa. Prommaneen temppelin kävijämäärä on lähes kolminkertaistunut lyhyessä ajassa. Päivittäin temppelissä käy noin 2000 ihmistä puhdistautumassa.
Ilmiö on tyypillinen thaimaalaisen uskonnollisuuden ilmentymä. Taikauskoisuus, amuletit ja kaikenlaiset onnea tuottavat rituaalit ovat keskeinen osa thaimaalaisen uskonnollisuutta tässä 95% buddhalaisessa maassa, vaikka buddhalaisuuden pyhät tekstit eivät puhukaan asiasta mitään. Thaimaassa virallinen buddhalaisuus ja kansan uskomaton taikauskoisuus elävät kuitenkin rinnakkain. Äkkiseltään tällaisella ulkopuoliselle saattaisi tulla se ajatus, että paikallinen buddhalaisuus käyttää tässä taitavasti hyväkseen kansan uskonnollisia tarpeita ja muokkaa oppia sen mukaan. Osataan sitä muuallakin!
Temppelissä vieraillut ja haastateltu Namfon Mamuenwai on tyytyväinen vierailuunsa. Hänen toiveensa oli, että hän saisi toimituksen kautta viisumin Hollantiin, jossa hänen poikaystävänsä on. Vielä emme tiedä saiko hän 100% vastauksen.
artikkeli on lyhennelmä Bangkok Postissa 11.10.2008 olleesta artikkelista. Käännös minun.
Jari Laulainen
Temppelin markkinoimassa palvelussa "hengellisessä kuolemassa" temppeliin saapuvat ohjataan ensiksi rukoilemaan ja laulamaan noin puoleksitoista tunniksi, minkä jälkeen he asettuvat lyhyeksi aikaa makaamaan temppeliin tuotuihin avoimiin ruumisarkkuihin. Arkuissa vierailijat voivat rukoilla ja esittää hartaimman toivomuksensa. Tämän jälkeen munkit vetävät symbolisesti valkoisen kankaan arkkujen yli, joka munkkien mukaan imee pahan karman pois arkuissa makaavista. Näin temppelin vierailija kokee "hengellisen kuoleman" ja syntyy uuteen, parempaan ja onnellisempaan elämään. Mutta toimenpide on myös vaarallinen. Saattajia varoitetaan seisomasta lähellä arkkua kun paha karma karkoitetaan.
Juuri arkussa makaaminen takaa varman tuloksen. "Jos temppeliin tulijat osallistuvat vain rukouksiin ja lauluihin, he saavat ehkä vain 80-90% tuloksen toiveelleen, mutta jos he myös makaavat arkussa, ovat tulokset 100% varmat", kertoo opastaja. Kaupan päälle saa myös vähän maallisempaa onnea, arkun päässä on henkilölle summassa valittu kolminumeroinen luku, jota saa vapaasti käyttää onnenlukunaan kaikissa tulevissa arvonnoissa.
Ja tästä kaikesta pääsee osalliseksi melko edullisesti, koko palvelu maksaa noin 180 bahtia eli vajaat neljä euroa. Prommaneen temppelin kävijämäärä on lähes kolminkertaistunut lyhyessä ajassa. Päivittäin temppelissä käy noin 2000 ihmistä puhdistautumassa.
Ilmiö on tyypillinen thaimaalaisen uskonnollisuuden ilmentymä. Taikauskoisuus, amuletit ja kaikenlaiset onnea tuottavat rituaalit ovat keskeinen osa thaimaalaisen uskonnollisuutta tässä 95% buddhalaisessa maassa, vaikka buddhalaisuuden pyhät tekstit eivät puhukaan asiasta mitään. Thaimaassa virallinen buddhalaisuus ja kansan uskomaton taikauskoisuus elävät kuitenkin rinnakkain. Äkkiseltään tällaisella ulkopuoliselle saattaisi tulla se ajatus, että paikallinen buddhalaisuus käyttää tässä taitavasti hyväkseen kansan uskonnollisia tarpeita ja muokkaa oppia sen mukaan. Osataan sitä muuallakin!
Temppelissä vieraillut ja haastateltu Namfon Mamuenwai on tyytyväinen vierailuunsa. Hänen toiveensa oli, että hän saisi toimituksen kautta viisumin Hollantiin, jossa hänen poikaystävänsä on. Vielä emme tiedä saiko hän 100% vastauksen.
artikkeli on lyhennelmä Bangkok Postissa 11.10.2008 olleesta artikkelista. Käännös minun.
Jari Laulainen
maanantai 6. lokakuuta 2008
Rakas vasen aivolohko
tai se osa komentokeskusta, joka kontrolloi vasen- ja oikeakätisyyteen liityviä elintoimintoja! Voisitko vähän nopeuttaa sopeutumista täkäläiseen vasemmanpuoleiseen ajokulttuuriin?
Nimittäin! Moni luulee, että vaihtaminen oikeanpuoleisesta liikenteestä (Suomi) vasemmanpuoleiseen liikenteeseen (Thaimaa) on vaikeaa. Minulle - ehkä omaksi yllätykseksikin - se ei ole ollut kovinkaan vaikeaa (mitä nyt pari kertaa on tullut aamulla lähdettyä väärää kaistaa menemään... ja yleensä aika nopeasti on havahduttu!)
Mutta tämä autoon meneminen ja istuminen! Vähän nolottaa, ihmetyttää, ärsyttääkin kun vielä kaksi kuukautta Thaimaahan paluun jälkeenkin avaa auton oven väärältä puolelta ja istuu "pelkääjän" paikalle. Sitten vaan ihmettelee, että mitenkäs tämä on näin avaran tuntuista ja että missäs se ratti oikein on. Kunnes tajuaa, että on tehnyt taas "suomalaiset" ja mennyt autoon väärältä puolelta. Kyllä sen ymmärtää jos sellaista sattuu viikon parin ajan Suomesta palattua. Mutta että vielä pari kuukautta maahan tulemisen jälkeenkin!
Naapurit varmaan ihmettelee, että onpa outoja tapoja tuolla ulkomaalaisella, tai kenties että onpas se taikauskoinen, kun istuu ensin aina viereisellä paikalla, ennenkuin menee ratin taakse...
Eikä tässä vielä kaikki! Kun menen Suomeen lomalle, sama tapahtuu toisinpäin! Ja taas avataan auton ovia. Tuuletellaan, juu.
Tämä taitaa olla näitä ulkomailla asuvan pysyviä iloja.
Jari
Nimittäin! Moni luulee, että vaihtaminen oikeanpuoleisesta liikenteestä (Suomi) vasemmanpuoleiseen liikenteeseen (Thaimaa) on vaikeaa. Minulle - ehkä omaksi yllätykseksikin - se ei ole ollut kovinkaan vaikeaa (mitä nyt pari kertaa on tullut aamulla lähdettyä väärää kaistaa menemään... ja yleensä aika nopeasti on havahduttu!)
Mutta tämä autoon meneminen ja istuminen! Vähän nolottaa, ihmetyttää, ärsyttääkin kun vielä kaksi kuukautta Thaimaahan paluun jälkeenkin avaa auton oven väärältä puolelta ja istuu "pelkääjän" paikalle. Sitten vaan ihmettelee, että mitenkäs tämä on näin avaran tuntuista ja että missäs se ratti oikein on. Kunnes tajuaa, että on tehnyt taas "suomalaiset" ja mennyt autoon väärältä puolelta. Kyllä sen ymmärtää jos sellaista sattuu viikon parin ajan Suomesta palattua. Mutta että vielä pari kuukautta maahan tulemisen jälkeenkin!
Naapurit varmaan ihmettelee, että onpa outoja tapoja tuolla ulkomaalaisella, tai kenties että onpas se taikauskoinen, kun istuu ensin aina viereisellä paikalla, ennenkuin menee ratin taakse...
Eikä tässä vielä kaikki! Kun menen Suomeen lomalle, sama tapahtuu toisinpäin! Ja taas avataan auton ovia. Tuuletellaan, juu.
Tämä taitaa olla näitä ulkomailla asuvan pysyviä iloja.
Jari
keskiviikko 24. syyskuuta 2008
Ääni vuosisatojen takaa
Katolinen kirkko on jo esittänyt virallisen anteeksipyyntönsä Galileo Galileille vuosisatoja sitten tapahtuneesta vääryyksistä ja kampittamisista. Yleisömeri seuraa nyt herkeämättä kirkon (ja kirkkojen) seuraavia liikkeitä: jonossa on nimittäin pitkä joukko erinäköisiä historian hahmoja kysymyksineen. Mahtaako anteeksipyytämiselle tulla loppua?
Luterilaisilla kirkoilla on historiassaan myös omat mustat hetkensä, eikä niiden osoittaminen ole välttämättä edes vaikeaa. Tuskin suurin, mutta omassa sarjassaan yksi räikeimmistä "harhalaukauksista" liittyy puhdasoppisuuden ajalla eläneen Justinian von Welzin (1621-1668) saamaan kohteluun.
Justinian paran kohtaloksi koitui nimittäin lähetysinto! Justinian, alunperin itävaltalaissyntyinen aatelismies, ehdotti ensimmäisenä Saksassa lähetysseuran perustamista evankeliumin eteenpäinviemiseksi pakanoille ja julkaisi tässä tarkoituksessa useita ylevämielisiä ja sytyttäviä kirjoja.
Justinian ei saanut ymmärrystä luterilaisilta uskonveljiltään, vaan pikemminkin häntä pidettiin epäluterilaisena hurmahenkenä, lahkolaisena ja haihattelijana. Tilanne meni niin pitkälle, että uskonpuhdistuksen kruununa loistanut Wittenbergin yliopisto otti 1652 virallisesti kantaa von Welzin kirjoituksiin ja suhtautui niihin torjuvasti. Raamatullisin ja opillisin perustein he osoittivat, että lähetys oli uskottu nimenomaan apostoleille, ei muille (näin referoi lähetyksen historiaa esittelevä Risto A. Ahosen mainio teos Lähetys uudella vuosituhannella). Näin luterilaisuus torpedoi lähetyksen kirkon omana työnä unholaan pitkiksi ajoiksi. Lähetystyö onkin luterilaisissa kirkoissa kanavoitunut ensisijaisesti erillisten lähetysseurojen kautta
Ja mitenkähän radikaalia Justinian sitten kirjoitti? Kirjassaan Eine Christliche und treuherzige Vermahnung hän asetti kristityille veljille ja sisarille tällaiset (vallankumoukselliset?) kysymykset
1. Onko oikein että me evankeliset kristityt pidätämme evankeliumin vain itsellämme, emmekä yritä levittää sitä mihinkään?
2. Onko oikein, että meillä on paljon teologian opiskelijoita, mutta emme tarjoa heille mahdollisuutta palvella Jeesuksen viinitarhan työssä pakanain keskuudessa?
3. Onko oikein, että me evankeliset kristityt käytämme niin paljon varoja kaikenlaisiin koreisiin vaatteisiin, yltäkylläisyyteen syömisessä ja juomisessa, monenlaiseen tarpeettomaan ajanvietteeseen, mutta emme ole huolehtineet mistään varoista evankeliumin levittämiseksi?
Justinian ei saanut luterilaisilta veljiltään myötätuntoa, mutta eli omille näkemyksilleen uskollisena koko elämänsä. Hän lähti omilla varoillaan myöhemmin lähetystyöhön entisen Hollannin Guayanan alueelle, jossa hänen kerrotaan tulleen villipetojen repimäksi. Luterilaiselle kirkolle von Weltz oli kuin huutavan ääni erämaassa (Schlunck-Peltola)
Jari
Luterilaisilla kirkoilla on historiassaan myös omat mustat hetkensä, eikä niiden osoittaminen ole välttämättä edes vaikeaa. Tuskin suurin, mutta omassa sarjassaan yksi räikeimmistä "harhalaukauksista" liittyy puhdasoppisuuden ajalla eläneen Justinian von Welzin (1621-1668) saamaan kohteluun.
Justinian paran kohtaloksi koitui nimittäin lähetysinto! Justinian, alunperin itävaltalaissyntyinen aatelismies, ehdotti ensimmäisenä Saksassa lähetysseuran perustamista evankeliumin eteenpäinviemiseksi pakanoille ja julkaisi tässä tarkoituksessa useita ylevämielisiä ja sytyttäviä kirjoja.
Justinian ei saanut ymmärrystä luterilaisilta uskonveljiltään, vaan pikemminkin häntä pidettiin epäluterilaisena hurmahenkenä, lahkolaisena ja haihattelijana. Tilanne meni niin pitkälle, että uskonpuhdistuksen kruununa loistanut Wittenbergin yliopisto otti 1652 virallisesti kantaa von Welzin kirjoituksiin ja suhtautui niihin torjuvasti. Raamatullisin ja opillisin perustein he osoittivat, että lähetys oli uskottu nimenomaan apostoleille, ei muille (näin referoi lähetyksen historiaa esittelevä Risto A. Ahosen mainio teos Lähetys uudella vuosituhannella). Näin luterilaisuus torpedoi lähetyksen kirkon omana työnä unholaan pitkiksi ajoiksi. Lähetystyö onkin luterilaisissa kirkoissa kanavoitunut ensisijaisesti erillisten lähetysseurojen kautta
Ja mitenkähän radikaalia Justinian sitten kirjoitti? Kirjassaan Eine Christliche und treuherzige Vermahnung hän asetti kristityille veljille ja sisarille tällaiset (vallankumoukselliset?) kysymykset
1. Onko oikein että me evankeliset kristityt pidätämme evankeliumin vain itsellämme, emmekä yritä levittää sitä mihinkään?
2. Onko oikein, että meillä on paljon teologian opiskelijoita, mutta emme tarjoa heille mahdollisuutta palvella Jeesuksen viinitarhan työssä pakanain keskuudessa?
3. Onko oikein, että me evankeliset kristityt käytämme niin paljon varoja kaikenlaisiin koreisiin vaatteisiin, yltäkylläisyyteen syömisessä ja juomisessa, monenlaiseen tarpeettomaan ajanvietteeseen, mutta emme ole huolehtineet mistään varoista evankeliumin levittämiseksi?
Justinian ei saanut luterilaisilta veljiltään myötätuntoa, mutta eli omille näkemyksilleen uskollisena koko elämänsä. Hän lähti omilla varoillaan myöhemmin lähetystyöhön entisen Hollannin Guayanan alueelle, jossa hänen kerrotaan tulleen villipetojen repimäksi. Luterilaiselle kirkolle von Weltz oli kuin huutavan ääni erämaassa (Schlunck-Peltola)
Jari
keskiviikko 17. syyskuuta 2008
Paratiisi ja koettelemus
"Det er to ting en kristen er alltid tilfreds med - maden og vejret."
"On kaksi asiaa, joihin kristitty on aina tyytyväinen - ruoka ja sää" (Poul Madsen)
Sataa. Itse asiassa on satanut jo monta päivää, peräti pari viikkoa käytännössä joka päivä. Sadekausi on nimensä veroinen Thaimaassakin. Tosin tämän vuoden sateet tuntuvat taas erityisen runsailta. Thaimaan meteorologinen laitos onkin antanut tulvavaroituksia eri puolille maata poikkeuksellisen paljon. Ilmaston lämpenemisen seurauksena sateiden väitetään lisääntyvän eri puolella maapalloa. Onkohan tämä jo sitä?
En valita sateista. Mitä syytä minulla olisikaan, ajattelee ehkä joku toinen. Moni suomalainen ajattelee Thaimaan ilmastoa ihanteellisena ilmastona: aina lämmintä ja aurinkoista. Olen kuullut ja lukenut täällä vierailleiden kommentteja joiden mukaan ilmasto on täällä lähes paratiisimainen. Ja epäilemättä sää Thaimaassa huonoimmillaankin voittaa vähintään 6-0 marraskuisella nevalla vaakasuorana vastaantulevan räntäsateen. Kieltää ei sovi sitäkään, että oma reumani tuntuu jaksavan hyvin tässä ilmastossa.
Silti: hyväänkin väsyy. Hieman hämmästyneenä ovat jotkut kuunnelleet minun kommenttejani kun olen kertonut kuuman ilmaston vaativuudesta. Varsinkin keväisin Thaimaan "kuumana vuodenaikana", jatkuva lämpö väsyttää ja rasittaa elimistöä. Ja meillä sentään on kodissa ilmastointilaitteet, joilla voimme saada sisälämpötilaa laskettua.
Epäilemättä lämpimään sopeutuminen on hyvin yksilöllistä. Ehkä olen vain sellainen, että sopeutuminen vie pidempään. Jos ihmisessä jossain piilossa on termostaattinappula, niin omani on varmaan kiertynyt jengoilta. Muutaman kuukauden Suomessa olon jälkeen, nämä suhteellisen viileätkin päivät väsyttävät. Tiedän, että jossain kuukauden päästä jo helpottaa: elimistö tottuu taas tähän todellisuuteen. Silti joskus tuntuu, että olisi mukavaa jos voisi vaihtaa auringonpaisteen edes yhdeksi päiväksi tuuliseen ja viileään, syksyiseen päivään jossain järven rannalla Suomessa. Mutta ehkä sittenkin vain yhdeksi päiväksi.
Jari
"On kaksi asiaa, joihin kristitty on aina tyytyväinen - ruoka ja sää" (Poul Madsen)
Sataa. Itse asiassa on satanut jo monta päivää, peräti pari viikkoa käytännössä joka päivä. Sadekausi on nimensä veroinen Thaimaassakin. Tosin tämän vuoden sateet tuntuvat taas erityisen runsailta. Thaimaan meteorologinen laitos onkin antanut tulvavaroituksia eri puolille maata poikkeuksellisen paljon. Ilmaston lämpenemisen seurauksena sateiden väitetään lisääntyvän eri puolella maapalloa. Onkohan tämä jo sitä?
En valita sateista. Mitä syytä minulla olisikaan, ajattelee ehkä joku toinen. Moni suomalainen ajattelee Thaimaan ilmastoa ihanteellisena ilmastona: aina lämmintä ja aurinkoista. Olen kuullut ja lukenut täällä vierailleiden kommentteja joiden mukaan ilmasto on täällä lähes paratiisimainen. Ja epäilemättä sää Thaimaassa huonoimmillaankin voittaa vähintään 6-0 marraskuisella nevalla vaakasuorana vastaantulevan räntäsateen. Kieltää ei sovi sitäkään, että oma reumani tuntuu jaksavan hyvin tässä ilmastossa.
Silti: hyväänkin väsyy. Hieman hämmästyneenä ovat jotkut kuunnelleet minun kommenttejani kun olen kertonut kuuman ilmaston vaativuudesta. Varsinkin keväisin Thaimaan "kuumana vuodenaikana", jatkuva lämpö väsyttää ja rasittaa elimistöä. Ja meillä sentään on kodissa ilmastointilaitteet, joilla voimme saada sisälämpötilaa laskettua.
Epäilemättä lämpimään sopeutuminen on hyvin yksilöllistä. Ehkä olen vain sellainen, että sopeutuminen vie pidempään. Jos ihmisessä jossain piilossa on termostaattinappula, niin omani on varmaan kiertynyt jengoilta. Muutaman kuukauden Suomessa olon jälkeen, nämä suhteellisen viileätkin päivät väsyttävät. Tiedän, että jossain kuukauden päästä jo helpottaa: elimistö tottuu taas tähän todellisuuteen. Silti joskus tuntuu, että olisi mukavaa jos voisi vaihtaa auringonpaisteen edes yhdeksi päiväksi tuuliseen ja viileään, syksyiseen päivään jossain järven rannalla Suomessa. Mutta ehkä sittenkin vain yhdeksi päiväksi.
Jari
maanantai 8. syyskuuta 2008
Takaisin kotiin - Bangkokiin!
Lupaavasti alkamamme blogi uupui heti alkumetreillä. Tosin mielestämme kyllä perustellusta syystä. Nuorin lapsemme Amanda nimittäin sairastui pian edellisten blogien kirjoittamisen jälkeen kohtalaisen vaikeaan dengue-kuumeeseen. Dengue on pienen hyttysen levittämä kuumesairaus, joka on valitettavasti yleistymään päin ilmastonmuutoksen seurauksena. Sairauteen ei ole rokotetta eikä varsinaista lääkettä; vain sen oireita kuten korkeaa kuumetta ja lihas- ja hermosärkyjä voidaan lievittää. Meidän tyttäremme sai onneksi hyvää hoitoa heti alusta lähtien, vaikkakin sairautta oli sydäntä särkevää seurata sivusta.
Sairaalahoidon ja erinäisten keskustelujen jälkeen työnantajamme suositteli meille, että viettäisimme muutaman kuukauden Suomessa, lähinnä sairautta helposti seuraavien komplikaatioiden välttämiseksi. Perheemme matkustikin käytännössä ensimmäisellä mahdollisella lennolla Suomeen. Saimme viettää 4 työntäyteistä kuukautta Suomessa. Sen verran voimia vievää on liikuttaa 6-henkistä perhettä kahden mantereen välillä, vaihtaa kouluja, tehdä työtä ja samalla remontoida vanhaa taloa, että blogin kirjoittaminen jäi. Suokaa anteeksi, te kaikki, jotka tällä välin kävitte sivuilla turhautumassa. Yritämme tästä eteenpäin parantaa tapojamme.
Jari
keskiviikko 6. helmikuuta 2008
Luopumisia
Kaksi ystäväperhettä palaa omiin maihinsa. Toinen yllättäen jo ensi sunnuntaina ja toinen ilmeisesti toukokuun lopulla. Ida joutuu luopumaan kahdesta rakkaasta ystävästään: Louisesta ja Mariesta. Amanda Linesta ja pojat Isakista. Äidin sydämeen sattuu, kun katsoo minkälaista surutyötä lapset joutuvat tekemään. Tähän olen lapseni tuonut. Toisaalta heillä on siis mahdollisuus solmia ystävyyssuhteita eri kulttuureista tuleviin lapsiin ja toisaalta ulkomailla eläessä, kansainvälisessä ympäristössä asuessa, he joutuvat myös keskimääräistä enemmän luopumaan tärkeistä ihmisistä. Me olemme melkein neljän vuoden sopimuksella pitkäikäisiä täällä.
Amanda totesi jokin aika sitten: "Jonakin päivänä Line palaa Norjaan ikuisiksi ajoiksi. " Ikuisiksi ajoiksi tuntuu lapsesta ja aikuisestakin ihan mahdottoman pitkältä ajalta! Suru ja luopuminen päivittäisistä tapaamisista ja leikkihetkistä ystävän kanssa on käsin kosketeltavaa.
Toisaalta lapsia yhdistää se, että Norja ja Suomihan ovat täältä kaukaa katsoen ihan lähellä toisiaan, naapurimaita (onhan meillä yhteistä rajaakin) ja matka ei liene mahdoton kulkea. Lapset suunnittelevat jo matkaa Osloon ja norjalaiset ystävät Suomeen. Louisekin on Englannissa, melkein Marika- tädin naapurissa, muutaman tunnin ajomatkan päässä Lontoosta. Ja onneksi nykypäivänä on helpompaa olla yhteydessä kaukanakin asuvaan ystävään: skypen ja mesen välityksellä. Unelmat kantavat luopumisen hetkellä, ystävällä on aina paikka sydämessä! Isot tytöt teettivät muistoksi kauniin tyynyn jokaiselle: kuvalla ja tekstillä BFF(=best friends forever). Kestäköön heidän ystävyytensä myös ikuisesti! Kantakoon ystävän rakkaus sydämessä elämän erilaisina aikoina! Ja varmasti se kantaa, en usko että kukaan ihminen tulee elämäämme sattumalta. Ja kun ystävä tulee ja ottaa paikan sydämessämme, se paikka pysyy!
Amanda totesi jokin aika sitten: "Jonakin päivänä Line palaa Norjaan ikuisiksi ajoiksi. " Ikuisiksi ajoiksi tuntuu lapsesta ja aikuisestakin ihan mahdottoman pitkältä ajalta! Suru ja luopuminen päivittäisistä tapaamisista ja leikkihetkistä ystävän kanssa on käsin kosketeltavaa.
Toisaalta lapsia yhdistää se, että Norja ja Suomihan ovat täältä kaukaa katsoen ihan lähellä toisiaan, naapurimaita (onhan meillä yhteistä rajaakin) ja matka ei liene mahdoton kulkea. Lapset suunnittelevat jo matkaa Osloon ja norjalaiset ystävät Suomeen. Louisekin on Englannissa, melkein Marika- tädin naapurissa, muutaman tunnin ajomatkan päässä Lontoosta. Ja onneksi nykypäivänä on helpompaa olla yhteydessä kaukanakin asuvaan ystävään: skypen ja mesen välityksellä. Unelmat kantavat luopumisen hetkellä, ystävällä on aina paikka sydämessä! Isot tytöt teettivät muistoksi kauniin tyynyn jokaiselle: kuvalla ja tekstillä BFF(=best friends forever). Kestäköön heidän ystävyytensä myös ikuisesti! Kantakoon ystävän rakkaus sydämessä elämän erilaisina aikoina! Ja varmasti se kantaa, en usko että kukaan ihminen tulee elämäämme sattumalta. Ja kun ystävä tulee ja ottaa paikan sydämessämme, se paikka pysyy!
tiistai 8. tammikuuta 2008
Kohtaamisia
Olin matkalla kielikouluun huomatessani hänet. Matkaa kotoa oli taittunut vasta muutama sata metri ja olin jumittunut ensimmäisiin liikennevaloihin. Jostakin syystä nainen kiinnitti huomioni kadulla kävellessään. Hän oli matkalla pieneen, kadun varrelle rakennettuun hökkeliasumukseen. Yhtäkkiä ilmeettömät kasvot kirkastuivat ja hän kumartui maata kohti. Ojentauduin auton penkillä nähdäkseni tarkemmin mikä häntä ilahdutti. Valkoinen kukka loisti kauniina hänen kädessään. Pieni, toiselle mitätön asia, toi iloa tuon naisen päivään. Tuossa hetkessä kadehdin tuota naista, joka lapsen tavoin osasi pysähtyä ja antaa tuon kukan kauneuden koskettaa. Voi kuinka osaisin itsekin pysähtyä pienten asioiden ääreen ja antaa niiden kantaa juuri tänä päivänä.
Olen varoittanut naapureita, että jos he kuulevat kodistamme kiljuntaa, ei ole syytä huoleen. Todennäköisesti olen vain kohdannut jonkun odottamattoman vieraan kodissamme tai pienellä takapihallamme. Kiljahduksia on kuulunut säännöllisesti: välillä kovempia ja välillä hiljaisempia. Uuteen ympäristöön totuttautuminen on siis välillä aika äänekästä.. Suurin kohtaamani vieras on ollut noin metrin mittainen varaanilisko, joka tuli aina välillä sadetta pitämään takapihamme seinustalle. Luettuani kirjasta, että se lienee vasta poikanen, jäin vain huokailemaan, etten joutuisi kohtaamaan sen äitiä tai isää. .Pienin tapaamani ei toivottu vieras lienee ollut torakka, jonka äänekkääseen juoksemiseen en ole vieläkään, huolimatta lukuisista tapaamisistamme sen ja sen sukulaisten kanssa, tottunut. Kerran yksi niistä jopa eksyi Joonatanin jalkapallokengän mukana koulun liikuntatunnille..
Monenlaista elävää mahtuu varaanin ja torakoiden välille: muutaman sentin mittainen paksu,karvainen hämähäkki, jonka keihästin poikien vessassa mopilla, hiukan isompi rampa rupisammakko, joka asustelee takapihallamme. Ilmeisesti vaaraton käärme, joka luikerteli Amandan ohitse tämän ollessa taka-pihalla kylpemässä. Välillä taka-pihan aidalla kulkee oikea kissa-armeija ja kerran erään myrskyn jälkeen yksi pennuista löytyi parkuvana pihallemme pudonneena. Kodittoman kissan adoptiohaaveet kariutuivat kummasti yritettyämme puolisen tuntia pyydystää sen pikkuiselta pihaltamme. Lopulta jouduimme pyytämään apua kylämme toimiston henkilökunnalta, jotka ystävällisesti pyydystelevät kaikenlaisia eläviä, joista me kummat ulkomaalaiset emme selviydy. Käärmeet päätyvät yleensä jonkun ruoka-pataan. Kissanpoikanen palautettiin ilmeisesti kissaperheensä pariin.
Olen varoittanut naapureita, että jos he kuulevat kodistamme kiljuntaa, ei ole syytä huoleen. Todennäköisesti olen vain kohdannut jonkun odottamattoman vieraan kodissamme tai pienellä takapihallamme. Kiljahduksia on kuulunut säännöllisesti: välillä kovempia ja välillä hiljaisempia. Uuteen ympäristöön totuttautuminen on siis välillä aika äänekästä.. Suurin kohtaamani vieras on ollut noin metrin mittainen varaanilisko, joka tuli aina välillä sadetta pitämään takapihamme seinustalle. Luettuani kirjasta, että se lienee vasta poikanen, jäin vain huokailemaan, etten joutuisi kohtaamaan sen äitiä tai isää. .Pienin tapaamani ei toivottu vieras lienee ollut torakka, jonka äänekkääseen juoksemiseen en ole vieläkään, huolimatta lukuisista tapaamisistamme sen ja sen sukulaisten kanssa, tottunut. Kerran yksi niistä jopa eksyi Joonatanin jalkapallokengän mukana koulun liikuntatunnille..
Monenlaista elävää mahtuu varaanin ja torakoiden välille: muutaman sentin mittainen paksu,karvainen hämähäkki, jonka keihästin poikien vessassa mopilla, hiukan isompi rampa rupisammakko, joka asustelee takapihallamme. Ilmeisesti vaaraton käärme, joka luikerteli Amandan ohitse tämän ollessa taka-pihalla kylpemässä. Välillä taka-pihan aidalla kulkee oikea kissa-armeija ja kerran erään myrskyn jälkeen yksi pennuista löytyi parkuvana pihallemme pudonneena. Kodittoman kissan adoptiohaaveet kariutuivat kummasti yritettyämme puolisen tuntia pyydystää sen pikkuiselta pihaltamme. Lopulta jouduimme pyytämään apua kylämme toimiston henkilökunnalta, jotka ystävällisesti pyydystelevät kaikenlaisia eläviä, joista me kummat ulkomaalaiset emme selviydy. Käärmeet päätyvät yleensä jonkun ruoka-pataan. Kissanpoikanen palautettiin ilmeisesti kissaperheensä pariin.
tiistai 1. tammikuuta 2008
Uusi vuosi ja uudet kujeet
Uuden vuoden kunniaksi olen päättänyt avata nämä sivut. Näiden sivujen tarkoitus on avata ikkuna suurperheen elämään aivan uudessa kulttuurissa. Olemme asuneet jo heinäkuusta 2006 alkaen Bangkokissa. Minun ja Jarin aika on mennyt thai-kielen alkeita tavatessa, jotta saisimme jonkinlaisen työvälineen voidaksemme alkaa toimia paikallisen luterilaisen kirkon palveluksessa. Lapset ovat omalta osaltaan asettautuneet omaan englanninkieliseen elämänpiiriinsä. Ensimmäinen työkautemme kestää vuoden 2010 alkupuolelle.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
